lauantai 2. kesäkuuta 2012

Uusi saippua: Appelsiini & Vetiver



Olen jokin aika sitten aloittanut lenkkeilyn ja kuten monille aloittelijoille, minullekin käy usein niin, että into on vahvempi kuin kunto ja lenkiltä tullessa olo kipeä ja nuutunut.

Aloinkin erään lenkin jälkeen siksi etsimään eteerisiä öljyjä, jotka olisivat rentouttavia ja tehoaisivat lihas- ja nivelkipuihin sekä kramppeihin. Kävi ilmi, että näitä ominaisuuksia on aika monissakin öljyissä, joten valitsin niistä kaksi omasta mielestäni ihanimpaa tuoksua: appelsiinin ja vetiverin. Appelsiinin valitsin siksi, että sen tuoksu vaan saa jotenkin aina hyvälle tuulelle. Perimätiedon mukaan sitä onkin käytetty lihaskipujen lisäksi stressin lievittämiseen sekä mielialan kohottamiseen.

Vetiverin maanläheinen ja salaperäinen tuoksu on kiehtonut minua jo pitkään, mutta en vain ole tullut sitä käyttäneeksi ja päätin, että nyt olisi sen aika. Vetiver on myös yksi niistä harvoista eteerisistä öljyistä, joka ei sisällä lainkaan allergeeneja!

Pidän itse siitä miten ihanaksi beetakaroteeni ja eri savilaadut saavat ihon tuntumaan, joten lisäsin saippuaan vielä runsaalla kädellä beetakaroteenia, kaoliinia sekä erityisen mineraalirikasta Rhassoul-savea. Näin syntyi Appelsiini & Vetiver suolasaippua :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti